Sielun kuiskaukset

Elvenar Wiki FIsta
Versio hetkellä 25. lokakuuta 2023 kello 00.05 – tehnyt Mrfreshh (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Hyppää navigaatioon

Johdanto

Halloween2023 banner.png

Tohtori Freakenspleen säätää jatkuvasti luomuksiaan, mutta niissä on aina ongelmia. Ne eivät ole kovin älykkäitä, liian aggressiivisia tai yhtä tarkkaavaisia kuin 3-vuotias. Hänen elinikäinen unelmansa luoda ajatteleva, tietoinen olento tuntuu yhä saavuttamattomissa. Sitten, halloween-aattona, hän huomaa puiden seassa vaeltelevia henkiä. Hän on ensimmäistä kertaa tekemisissä ei-fyysisten olentojen kanssa. Hän alkaa ajatella, että ehkä nämä henget ovat puuttuva pala, jota hän on etsinyt. Niinpä hän kokoaa tiiminsä ja valmistautuu tekemään sitä, minkä hän osaa parhaiten: lähestymään näitä henkiä ja niiden tietoisuutta tieteellisellä ajattelutavalla!

Halloween Sorcerer 2.png

Tohtori Freakenspleen on tiedemiehenä viettänyt lähes koko elämänsä tutkiessaan kaunista luomustaan - "Olentoa". Hän onnistui siinä, mitä nekromantikot eivät koskaan pystyneet saavuttamaan. Ei vain herättää kuolleita henkiin, ei! Hän loisi eloa tyhjästä, vain käyttämällä tiedettä ja taidetta. On aika räpäyttää kytkintä, sähköistää käämit ja herättää kalpea olento eloon!

Tehtävät & Tehtävien välietapit

Tehtäväsarjaan kuuluu tarinaosio ja episodimaisia tehtäviä, jotka alkavat heti kun päätehtävät ovat valmiita. Tämä tarkoittaa sitä, että voit suorittaa ensimmäisen tehtäväsarjan heti, ja sen jälkeen saat uusia tehtäviä päivittäin.

Tapahtumatehtävien suorittamisella on muitakin hyötyjä, sillä ne vievät sinua lähemmäs seuraavaa välietappia, jotka antavat sinulle lisäpalkintoja.

Halloween2023 quest progress.png


Tapahtumavalikko

Halloween2023 tab0.png

Jokainen suoritettu tehtävä antaa sinulle taika-ainesosia Magic ingredients.png palkinnoksi. Ne lisätään automaattisesti tapahtumavalikkoon. Taika-ainesosilla voit ostaa erilaisia taikavaloja, joilla valaiset polkusi utuisessa metsässä. Näillä taikavaloilla paljastat palkintoja ja ystävällisiä henkiä Friendly spirits.png sumun keskeltä. Henget auttavat sinua avaamaan pääpalkintoja, joihin kuuluu myös noitatohtorin artefakteja.

EventButton.png

Klikkaamalla tapahtumavalikon kuvaketta pääset tapahtumaikkunaan, jossa on paljon erilaista tietoa, ja jossa voit käyttää keräämiäsi taika-ainesosia:

Halloween2023 event explain.png
  1. Näyttää jäljellä olevan ajan tapahtumassa.
  2. Näyttää omistamasi taika-ainesosien Magic ingredients.png määrän.
  3. Antaa sinun ostaa taika-ainesosia timanteilla.
  4. Taikavalot (Kynttilät, Lyhdyt ja Salamapullot), joilla poistat sumua metsästä. Vie hiiresi niiden päältä tai käytä informaatiopainiketta ("i"), jos tarvitset tietoa niiden käytöstä.
  5. Utuinen metsä jonka halki kuljet, ja jossa avaat palkintoja. Sumun peittämiä ruutuja voidaan tyhjentää taikavaloilla, ja osa sisältää kadonneita esineitä, taikavaloja, tai ystävällisiä henkiä.
  6. Ystävällinen henki, jonka voit löytää, kun etenet utuisessa metsässä.
  7. Avaa taikavalokaupan, jossa voit ostaa lisää taikavaloja taika-ainesosillasi.
  8. Liigat - antaa sinun nähdä edistymisesi liigoissa (lisätietoja löytyy tämän sivun alaosasta)
  9. Kun huomaat, että olet saavuttanut 5/5 vaihtolatausta ja haluat vaihtaa päivittäisen palkintosi, paina vain vaihtopainiketta, vahvista valintasi, ja näet päivittäisen palkintosi muuttuvan kyseiselle päivälle!
  10. Näyttää päivittäin vaihtuvan palkinnon, jonka voit hankkia löytämällä kadonneen esineen sumusta. Näet myös kuinka kauan nykyinen esine on vielä saatavilla.
  11. Pääpalkinnot, joista jokainen voitetaan keräämällä 20 ystävällistä henkeä. Klikkaa "kerää" nouttaaksesi avatut palkinnot.
  12. Omistamasi ystävällisten henkien Friendly spirits.png määrä.


Voit myös klikata Helpbtto.png -painiketta jos haluat lisätietoa Halloween-tapahtumasta.

Taika-ainesosat

Tab2.png

Aloitat tapahtuman 50 taika-ainesosalla Magic ingredients.png ja jokainen suoritettu tehtävä antaa niitä lisää. Saat myös utuisen metsän päivittäisen kirjautumisbonuksen, jos kirjaudut peliin joka päivä.

MistyForest daily login 21.png

Ajoittain löydät myös lisää taika-ainesosia kaupunkisi ympäristöstä.

City collect.png

Sitten voit käyttää taika-ainesosia taikavalojen ostamiseen. Avaat lisää taika-ainesosia kun saavutat kolmannen tehtävien välietapin.

Muista, että Halloween-tapahtuma kestää vain muutaman viikon, jonka jälkeen et enää voi käyttää taika-ainesosiasi tai hankkia taikavaloillasi mahtavia palkintoja!

Matkustaminen utuisessa metsässä

Halloween2022 tab3.png

Utuinen metsä on pelottava paikka, etenkin koska se on paksun sumun peitossa. Muttä älä huoli, sillä noidan avulla pääset käsiksi taikavaloihin, jotka hälventävät paksummankin sumun.

Tavoittesi on haravoida metsää ystävällisten henkiä ja kadonneita esineitä varten. Siirryt vasemmalta oikealle ja poistat sumua, joka estää tiesi. Heti kun vähintään yksi sumuruutu on tyhjä, uusi rivi sumuisia ruutuja avataan sen viereen. Käytä taikavaloja strategisesti kerätäksesi mahdollisimman monta palkintoa.

Halloween2023 eventprogression.png

Taikavalot

MF20 lights banner.png

On olemassa kolme erilaista taikavaloa, joista jokainen auttaa sinua etenemään utuisessa metsässä:

  • Candle.png Kynttilät paljastavat yhden sumuruudun kerrallaan, ja niitä voidaan käyttää vain sumuruutuihin.
  • Lantern.png Lyhdyt tyhjentävät kokonaisen sarakkeen ylhäältä alas, kunnes valokeila osuu esteeseen. Lyhtyjä voidaan sijoittaa vain tyhjiin ruutuihin.
  • Flashflask.png Salamapullot tyhjentävät kaikki viereiset ruudut. Nekin on sijoitettava vain tyhjiin ruutuihin.
LightSources.png

Voit hankkia lisää taikavaloja taikavalokaupasta, joka avautuu tapahtumavalikosta. Siellä voit ostaa joko yksittäisiä kynttilöitä, lyhtyjä, ja salamapulloja, tai erilaisia paketteja.

MagicalLightsShop 2023.png

Kun etenet metsän halki löydät joskus lisää taikavaloja, kadonneita esineitä jotka sisältävät palkintoja (mukaanlukien mahdollisuuden voittaa päivittäin vaihtuvan palkinnon), sekä ystävällisiä henkiä.

Ystävälliset henget

Halloween2023 tab4.png

Joskus paljastat ystävällisiä henkiä sumusta. Kerää niitä 20 kappaletta, niin avaat seuraavan pääpalkinnon.

Friendly spirit.png

Palkinnot

HW Tab3 2021.png

Halloween-tapahtumassa on erilaisia esineitä ja rakennuksia, joita voit voittaa. Muista pelata säännöllisesti, jotta saat parhaat mahdolliset palkinnot!

Kehittyvä rakennus

Tässä Halloween-tapahtumassa on jotakin uutta. Ensimmäistä kertaa ikinä kehittyvä rakennus yhdistetään sarjarakennukseen. Kyllä, kuulit oikein! Nyt voit saada parhaat ominaisuudet molemmista rakennustyypeistä.


Sielulaboratorio

Voit kerätä Sielulaboratorion pääpalkintokaistan ensimmäisestä välietapista, sitä voidaan kehittää jopa 5 tasoon' uusien tuotantovaihtoehtojen lisäämiseksi ja aiempien tuotantojen parantamiseksi. Kun kehität Sielulaboratorion seuraavalle tasolle, voit valita, mitä resursseja haluat tuottaa seuraavien 24 tunnin aikana, sillä tässä kehittyvässä rakennuksessa on vaihdettava tuotanto. Ensimmäisellä tasolla voit valita vain orkkien tuotannon, mutta kun kehität rakennuksen uudelle tasolle, käytettävissäsi on lisää tuotantovaihtoehtoja, kuten jalostettuja nousseiden tavaroita, koulutusalueen maagiyksiköitä ja tietopisteitä.

Halloween2023 EvoBuild Productions.png

Lisätietoja kehittyvistä rakennuksista löytyy tältä sivulta.

Sarjarakennus

Tässä Halloween-tapahtumassa on myös uusi sarjarakennus - Sielukokeet. Kuten aiemmatkin sarjat, nämä ovat erikoisrakennuksia, jotka lisäävät tuotantoa, kun ne sijoitetaan suoraan vierekkäin. Tämä voi tarkoittaa, että niiden tavallista tuotantoa tehostetaan tai että uusia tuotantoja lisätään, kun useita sarjarakennuksia yhdistetään!

Rakennussarjaan kuuluvat rakennukset ovat hajautettu ympäri tehtävien välietappeja ja pääpalkintokaistaa. Kerää seuraavat 5 rakennusta saadaksesi täyden rakennussarjan valmiiksi: Kehittyvä rakennus - Sielulaboratorio, Kestävyyskokeet, Iloinen henki, Pelottava hippapeli ja Mietiskelyn lyhdyt.

Sielukokeet

Sielukokeet -rakennussarja tarjoaa monia erilaisia resursseja kaupungillesi, kuten väestöä, kulttuuria, jalostettuja nousseiden tavaroita, koulutusalueen maagiyksiköitä, tietopisteitä, jumalallisia siemeniä, manaa, lähitaistelijoita, ja pitkän kantaman yksiköitä. Täyttämällä koko setin lisäät näiden resurssien tuotantoa.

Lisätietoja sarjarakennuksista löytyy tältä sivulta.

Kuninkaallinen palkintopassi

Kuninkaallinen palkintopassi on lisäominaisuus, joka voi ilmestyä missä tahansa Elvenarin tavallisessa tapahtumassa.

Prizepass new Halloween2023.png

Jokaisella askeleella etenet kohti seuraavaa pääpalkintoa, sekä mahtavaa lisäpalkintoa kuninkaallisessa palkintopassissa!

Pääpalkintoikkunassa, joka löytyy tapahtumaikkunan vasemmasta alareunasta, näkyy tapahtuman tulevat palkinnot, jotka odottavat sinua avattavaksi. Täällä voit avata tapahtuman pääpalkintoja kun keräät askelia tapahtumavaluutan käytöstä. Palkintojen joukossa voi olla erilaisia harvinaisia välittömiä, artefakteja, jne.

Kuninkaallinen palkintopassi lisää kuninkaallisia pääpalkintoja, joita voit kerätä tavallisten pääpalkintojen kanssa. Kuninkaallisten palkintojen kaista tulee saataville ostamalla kuninkaallisen palkintopassin, ja voit tehdä sen milloin tahansa tapahtuman aikana! Tässä tapahtumassa kuninkaallisen palkintopassin erikoisrakennus on Jättiläismäinen Zombi.

A Evt Tile Mistyforest XXIII Gargantuan Zombie1 1 0006.png

Tänä vuonna kuninkaallisen palkintopassin ostamisesta voit saada myös ainutlaatuisen profiilikuvan, jota ei ole saatavilla missään muualla pelissä!

Portrait evt tile mistyforest xxiii f1.png
Voit kerätä sen kun olet saavuttanut 280 ystävällisen hengen Friendly spirits.png välietapin pääpalkintokaistalla.


Pääpalkinnot

Tämän vuoden Halloween-tapahtumassa pääpalkintokaista sisältää Sielulaboratorion artefakteja, jotka ovat olennainen osa rakennuksen kehittämistä, sekä melkein kaikki Sielukokeet -sarjan rakennukset.

Halloween2023 Artifact.png

Voit myös kerätä yhden tapahtuman ainutlaatuisista profiilikuvista pääpalkintokaistalta.

Portrait evt tile mistyforest xxiii m1.png
Voit kerätä sen kun olet saavuttanut 280 ystävällisen hengen Friendly spirits.png välietapin pääpalkintokaistalla.


Eikä siinä kaikki, vaan tarjolla on myös muita upeita palkintoja, kuten tietopisteitä, muinaista tietoa, sekä kolikkosateita, riimusirpaleita, ja paljon muuta.

Päivittäiset palkinnot & Kadonneet esineet

Tab4.png

Rouva Niisku on hukannut monia tavaroitaan utuisessa metsässä. Kun saat ne takaisin, saat automaattisesti yhden kadonneen esineen mahdollisen sisällön, johon voi kuulua päivittäin vaihtuva palkinto! Tänä vuonna saat mahdollisuuden hankkia ystävällisiä henkiä kaupunkiisi näillä uusilla rakennuksilla: Piilottelun onkalot, Kurpitsanpään teline ja koska kaikki pitävät yksisarvisista - Haamuyksisarvisen. Käy heti keräämässä kaikki päivittäiset palkinnot!

Halloween2023 Special Buildings.png

Kadonneiden esineiden sisältöön voi kuulua tietopisteitä, riimusirpaleita, yksikkövälittömiä, sekä muita arvokkaita esineitä päivittäin vaihtuvista palkinnoista. Viemällä hiiresi esineen yli näet mitä se voi sisältää.

LostItem 2023.png

Kun olet kerännyt päivittäin vaihtuvia palkintoja ja pääpalkintoa löydät ne inventaariostasi Inventory icon normal.png

Huomaa: Rakennusten vaikutukset ja arvot riippuvat siitä luvusta, jossa olit kun rakennus lisättiin inventaarioosi.

Liigat

Tässä tapahtumassa saat mahdollisuuden osallistua liigoihin ja voittaa lisää upeita palkintoja! Ystävälliset henget Friendly spirits.png - aina kun vähintään yksi sumuruutu tyhjennetään, voit edetä kohti pääpalkintoja, mutta myös edetä liigoissa!

Leagues Window Halloween2023.png


On viisi eri liigaa, joihin pääset tyhjentämällä sumuruutuja: harrastus-, rauta-, pronssi-, hopea- ja kultaliiga. Kussakin liigassa on vain tietty määrä pelaajia, joilla on kyseisen liigan edellyttämä määrä pisteitä. Jos liiga on jo täynnä, siirryt seuraavaan liigaan, mutta muista, että liigojen sijoitukset lasketaan uudelleen tunnin välein, joten älä luovuta toivoa ja jatka ruutujen tyhjentämistä voidaksesi edetä myös liigoissa!

  • Harrastus - Kaikki pelaajat
  • Rauta - Top 50%
  • Pronssi - Top 20%
  • Hopea - Top 5%
  • Kulta - Top 1%

Harrasteliigaa varten sinun tarvitsee vain aloittaa tapahtuman pelaaminen, kun taas muissa liigoissa sinun kerätä tietty määrä ystävällisiä henkiä Friendly spirits.png, jotta voit edetä liigoissa.

Jokaisessa liigassa on vähimmäispistemäärä, joka on saavutettava. Liigavaatimukset perustuvat kaikkien tapahtumaa pelaavien pelaajien edistymiseen, ja ne lasketaan uudelleen tunnin välein, joten saatat huomata muutoksia seuraavan liigan saavuttamiseen vaadittavissa pisteissä.

Jos viet hiiren tapahtumaikkunassa olevan liigakuvakkeen päälle, näet mikä on sijoituksesi ja kuinka paljon sinun on mentävä eteenpäin ennen seuraavan liigan saavuttamista.

Leagues tooltip MF2021.png


Liigapalkinnot

Liigoissa on myös lisää palkintoja, kuten vanhentuvia rakennuksia, tietopisteitä, kuninkaallisia ehostuksia, artefakteja, ja jopa ainutlaatuinen profiilikuva!

Portrait evt tile mistyforest xxiii m2.png

Jokaisessa liigassa on oma upea setti, mutta mitä korkeammalle pääset, sitä parempia palkintoja saat! Saadaksesi haluamasi liigan palkinnot, sinun on oltava liigan kärjessä.

Tapahtuman päätyttyä näet palkintoikkunan, jossa ilmoitetaan liigasijoituksesi ja palkintosi.

Leagues reward window.png

Liittyvät tapahtumat

Elvenarissa jokaisen tapahtuman takana on aina tarina. Tutustu myös muihin Halloween-tapahtumaan liittyviin sivuihin, jotta et jää paitsi mukaansatempaavien hahmojen tarinasta!

Liittyvät Halloween-tapahtumat
2020 2021 2022
Haloween-2020 event.png

Utuinen metsä

Mainbanner halloween2021.png

Utuinen metsä

Halloween2022 banner.png

Ilkikurinen terapia

2023
Halloween2023 banner.png

Sielun kuiskaukset

Klikkaa tapahtumien bannereita saadaksesi niistä lisätietoja