Talven taika 2021

Elvenar Wiki FIsta
Versio hetkellä 5. joulukuuta 2021 kello 22.31 – tehnyt Mrfreshh (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Hyppää navigaatioon

Johdanto

Mainbanner winter2021.png

Kun talvi saapuu ja lumi leviää Elvenarin ylle, kunnianhimoinen ja taitava menninkäinen Boblin vaeltaa mantereella etsien täydellistä paikkaa toteuttaa unelmansa. Löydettyään mukavan sisäänkäynnin maan alle Boblin löytää luonnontunneleiden verkoston, joka ulottuu pidemmälle kuin hänen pienet silmänsä näkevät. Peikon silmät loistavat onnesta. Tämä se on! Paikka, jossa hän alkaa toteuttaa suunnitelmiaan oman jakeluverkostonsa rakentamiseksi. Hänen kunnianhimonsa ja omistautumisensa houkuttelee haltiat, ihmiset ja muut menninkäiset työskentelemään valtavan hankkeen parissa.

Rakennustöiden edetessä iloisten työläisten äänet, lumikelkkojen suhina ja kaikki rakennettavat koneet herättävät uteliaan nuoren pöllön, Ulin, huomion. Uli on postin uusi jakeluharjoittelija ja hän hämmästelee kaikkia värejä, liikkeitä ja Boblinin jakelukeskuksen kiiltäviä metalliosia. Hänen kouluttajansa Inuma alkaa epäillä, että Uli on poissa palveluksesta melko usein, ja seuraa häntä lumisille pelloille löytääkseen eri rotujen rakentaman kauniin kylän. Niin hassua kuin se voikin olla, hän huomaa, että Uli rakensi pesänsä valtavaan ja kummalliseen rakennelmaan, joka muistuttaa paljon hänen omaa postitoimistoaan.

Tutkiessaan aluetta Inuma löytää maan alle rakennetun suuren verkoston ja tajuaa, että jakelukeskuksen ja kirjepostin välinen kumppanuus on loistava tilaisuus varmistaa, että yhä useammat kylät saavat kaikki lahjat myös kovimpien myrskyjen aikana. Sinun apusi olisi tietysti erittäin tärkeää, jotta voisit auttaa Boblinia ja Inumaa rakentamaan mantereen suurimman jakeluverkoston ja toimittamaan talven hengen kaikille Elvenarin asukkaille.

Tehtävät & tehtävien välietapit

Tehtäväsarja koostuu tarinatehtävistä ja episodimaisista tehtävistä, jotka alkavat heti kun olet suorittanut tarinatehtävät. Voit siis suorittaa ensimmäisen tehtäväsarjan heti, jonka jälkeen saat uusia tehtäviä päivittäin.

Tehtävien suorittamisessa on myös toinen hyöty. Jokainen suoritettu tehtävä vie sinut lähemmäksi seuraavaa välietappia, joka antaa sinulle lisäpalkintoja.

Winter Magic2021 quest progress.png


Tapahtumavalikko

Jokainen suoritettu tehtävä antaa sinulle postiavaimia Postal Keys.png palkinnoksi. Ne lisätään automaattisesti tapahtumaikkunaan. Postiavaimilla voit avata postilokeroita voittaaksesi arvokkaita ja ainutlaatuisia palkintoja. Postilokeron avaaminen antaa myös talvilahjoja Winter Gifts.png, joilla etenet kohti pääpalkintoja. Eikä siinä kaikki! Tämän vuoden talvitapahtumassa, kun avaat postilokeron, saat yhden postitähden. Kun sinulla on vaadittu määrä tähtiä voit käyttää erikoisvoiman!

WMagic2020 EventButton.png

Klikkaamalla tapahtumavalikon ikonia pääset tapahtumaikkunaan, jossa on paljon hyödyllistä tietoa, ja jossa voit käyttää keräämiäsi postiavaimia:

WMagic2021 Explain.png
  1. Tapahtuman jäljellä oleva aika.
  2. Nykyinen pääpalkinto, sekä esikatselu tulevista pääpalkinnoista.
  3. Kun näet, että olet saavuttanut 5/5 sekoituksen latausta, ja haluat vaihtaa päivittäin vaihtuvaa palkintoa, paina sekoituspainiketta, vahvista valintasi, ja näet palkinnon muuttuvan!
  4. Päivittäin vaihtuva palkinto. Vie hiiresi rakennuksen päältä nähdäksesi kuvauksen.
  5. Postiavaintesi Postal Keys.png tämänhetkinen määrä.
  6. Antaa sinun ostaa postiavaimia premium-valuutalla.
  7. Näyttää kuinka monta talvilahjaa Winter Gifts.png on toimitettu, sekä nykyisen edistymisesi kohti seuraavaa pääpalkintoa.
  8. Uli, uusi toimituspöllö: Kun annat paketteja postilokeroista Ulille, hän seuraa polkua nykyiseen pääpalkintoon.
  9. Postilokerot, joita voit avata postiavaimilla. Niiden sisällä on palkinto, talvilahjoja, sekä portaalitähtiä.
  10. Erikoisvoimat: "Paljasta 2" ja "Tuplapalkinto" - Kun olet avannut vaaditun määrän postilokeroita, voit käyttää näitä voimia paljastaaksesi kahden lahjan palkinnot, tai tuplataksesi seuraavan palkintosi. "Sekoita" voidaan aktivoida postiavaimilla aina kun haluat uuden lahjakokoelman.

Voit myös klikata Helpbtto.png -painiketta saadaksesi lisätietoa vuoden 2021 talven taika tapahtumasta.

Postiavaimet

WMagic2020 tab2.png

Aloitat talvitapahtuman 100 postiavaimella Postal Keys.png ja jokainen suoritettu tapahtumatehtävä antaa sinulle lisää postiavaimia. Joka päivä kun pelaat tapahtumaa saat päivittäisen talvikirjautumisbonuksen, eli 30 postiavainta Postal Keys.png.

WMagic2021 daily login.png

Lisäksi, löydät joskus lisää postiavaimia kaupunkisi laitamilta.

WMagic2020 City collect.png

Sen jälkeen voit käyttää postiavaimiasi postilokeroiden avaamiseen. Saat lisää postiavaimia kun olet saavuttanut kolmannen tehtävien välietapin.

Muista, että talven taika kestää vain muutaman viikon, jonka jälkeen et enää voi käyttää postiavaimiasi, joten älä tuhlaa yhtään ylimääräistä aikaa!

Postilokerot

Talven taika tapahtuman jokainen päivä alkaa 16 lukitulla postilokerolla, jotka odottavat avausta. Päivän alussa saat aina uuden kokoelman palkintoja, jotka piilotetaan postilokeroihin. Näet alussa kaikki palkinnot, mutta sinun on sekoitettava ne ennen kuin voit avata lokeroita.

WMagic2020 Postal boxes.png


Voit aktivoida manuaalisen sekoituksen milloin tahansa, kunhan sinulla on 45 postiavainta.

ReShuffle.png

Käytä postiavaimia lokeroiden avaamiseen. Jokainen antaa sinulle talvilahjan, sekä yhden palkinnon, kuten päivittäin vaihtuvan palkinnon, välittömän, tietopisteitä, riimusirpaleita, erikoisrakennuksia, tai lisää postiavaimia.


Vinkki:Jos olet jo löytänyt kaikki haluamasi palkinnot, voit käyttää sekoitusta ja hankkia uuden valikoiman palkintoja.

Erikoisvoimat

WMagic2020 tab4.png

Aina kun avaat postilokeron saat yhden postitähden. Kun olet kerännyt riittävästi postitähtiä, voit käyttää erikoisvoimia!

On olemassa 3 erikoisvoimaa:
Wintermagic2020 special1.png Sekoita - 45 postiavaimen hintaan voit sekoittaa kaikki lokerot ja saada uusia palkintoja.
Wintermagic2020 special2.png 2x - Tuplaa seuraavan postilokeron palkinnon aktivoinnin jälkeen.
Wintermagic2020 reveal.png Suurennuslasi - Näytää kahden avaamattoman lokeron palkinnot.
Huomaa:Et voit kerätä lisää postitähtiä jos erikoisvoima on käytettävissä. Laskuri toimii vain sen jälkeen kun voimaa on käytetty.

Talvilahjat

WMagic2020 tab3.png

Aina kun avaat postilokeron saat talvilahjan. Jos olet juuri käyttänyt "2x" voimaa, voit saada kaksi talvilahjaa.

Jokainen postilokero sisältää myös talvilahjan, jonka toimituspöllö Uli vie kansalaisillesi. Kun Uli on toimittanut 20 talvilahjaa, saat seuraavan pääpalkinnon.

Eventprogression winter2021.png

Palkinnot

Kehittyvä rakennus

Evobuilding winter2021.png

Tämän vuoden talven taika tapahtumassa on uusi kehittyvä rakennus: Boblinin pikapalvelu! Voit kehittää sitä 10 tason läpi parantaaksesi sen voimaa.

Boblinin pikapalvelu

Boblinin pikapalvelu antaa kulttuuria ja väestöä. Lisäbonuksena voit saada tarvikkeita, manaa, siemeniä, tai Unuriumia (luvustasi riippuen). Kun rakennus kehittyy, saat enemmän resursseja ja uusia tuotantoja, kuten arvotavaroita, muinaisjäänteitä, ja taianomaisen tuotannon loitsuja.

Lisätietoa kehittyvistä rakennuksista löytyy tältä sivulta.

Kuninkaallinen palkintopassi

Kuninkaallinen palkintopassi on lisäominaisuus, joka voi ilmestyä missä tahansa tavallisessa tapahtumassa.

Prizepass new WM.png

Aina kun etenet kohti pääpalkintoa etenet samalla kohti lisäpalkintoa kuninkaallisessa palkintopassissa!

Tapahtumien pääpalkintoikkunassa näet tulevat tapahtumapalkinnot, jotka odottavat avaamista. Jokaisesta tapahtumavaluutan keräämisestä ansaitusta askeleesta voit avata yhden tapahtuman pääpalkinnoista, joiden joukosta voit löytää erilaisia erittäin harvinaisia välittömiä, esineitä, jne.

Kuninkaallinen palkintopassi lisää kunikaallisia palkintoja, joita voit kerätä tavallisten pääpalkintojen yhteydessä. Kuninkaallisen palkintopassin kaista on saatavilla heti kun ostat kuninkaallisen palkintopassin, ja voit tehdä sen milloin tahansa tapahtuman aikana! Tässä tapahtumassa kuninkaallisen palkintopassin erikoisrakennus on Kuuramarjabaari!

A Evt December XXI Frostberry Bar.png

Pääpalkinnot & päivittäin vaihtuvat palkinnot

Joka päivä saat mahdollisuuden voittaa päivittäin vaihtuvan palkinnon postilokeroista, mutta tapahtuman tavoitteena on hankkia mahtavia pääpalkintoja.

Ins evo december xxi.png

Pääpalkintoihin kuuluu Boblinin pikapalvelun artefakteja, joilla kehität omaa Boblinin pikapalveluasi seuraavalle tasolle. Lisätietoa kehittämisestä löytyy Kehittyvien rakennusten sivulta.

Eikä siinä kaikki, vaan tapahtumassa on muitakin palkintoja, kuten tietopisteitä, muinaisen tiedon välittömiä, kolikkosateen välittömiä, riimusirpaleita ja paljon muuta.

Kun olet kerännyt päivittäin vaihtuvan palkinnon tai pääpalkinnon, löydät sen inventaariostasi Inventory icon normal.png

Huomaa: Rakennusten arvot ja vaikutukset riippuvat siitä kappaleesta jossa olit kun rakennus lisättiin inventaarioosi.
Wmagic2021 reward panel.png


Vanhentuva rakennus

Tämän vuoden talven taika tapahtuman viimeiseessä välietapissa on uusi vanhentuva rakennus: Toiveiden jumalatar antaa satunnaisen palkinnon 12 tunnin välein.

GodessofWishes 2x2.png